Dekkarikuningatar Outi Pakkanen lähikirjastonsa vieraana

Lauttasaaren oma suosikkidekkaristi Outi Pakkanen saapuu vieraaksi kirjaston 30-vuotissynttäreille torstaina 15.12. kello 18.

– Teen paljon kirjailijavierailuja eri kirjastoihin, mutta edellisestä kerrasta Lauttasaaressa on vierähtänyt jo parikymmentä vuotta, Pakkanen laskeskelee.

Kirjastolaitosta Pakkanen arvostaa paljon. Hän nimeää sen kulttuurimme kivijalaksi. Kirjastovierailut tarjoavat kirjailijalle myös suoran yhteyden lukevaan yleisöön.

– Lukijapalaute on kirjoittamisessa parasta. Toivottavasti kirjastossa on aktiivinen yleisö ja syntyy paljon keskustelua.

Vierailu omaan lähikirjastoon on erityisen ajankohtainen, sillä Lauttasaari on vahvasti esillä Pakkasen syksyllä ilmestyneessä Peili teoksessa. Se käy selväksi jo kirjan kannesta, johon valittiin kuva osittain puretusta vesitornista.

– Tiesin totta kai, että vesitorni puretaan, mutta oli silti aikamoinen järkytys kun näin bussin ikkunasta, että ensimmäinen osa oli poissa, Pakkanen muistelee.

Tämä ja alueen muut viime aikaiset muutokset innoittivat sijoittamaan kirjan tapahtumia juuri Lauttasaareen. Toki Lauttasaari, yhdessä muun Helsingin kanssa, on ennenkin ollut suuressa roolissa Pakkasen tarinoissa.

– Helsinki on yksi päähenkilöistäni, hän kuvailee suhdettaan kotikaupunkiinsa. – Se on sellainen viha-rakkaus -suhde.

Myös lukijat rakastavat Pakkasen Helsinki-kuvauksia ja vaatimalla vaativat niitä kirjasta toiseen. Toinen rakastettu aihe on ruoka. Pakkanen palkitsikin faninsa kokonaisella keittokirjalla vuonna 2003, johon hän kokosi kirjojensa parhaat kokkailut.

– Sitä oli tosi hauska tehdä. Ei tarvinnut miettiä juonta tai kenet tapaa.

Helsinki, ruoka ja monet muut Pakkasen kerronnalle ominaiset piirteet eivät ole syntyneet suunnitelmallisesti, vaan ovat tarttuneet matkaan pitkän uran varrella. Esimerkiksi Pakkasen tunnetuimman hahmon, mainosgraafikko Anna Laineen piti alun perin esiintyä vain yhdessä kirjassa.

– Nykyään aloittelevillakin dekkarikirjailijoilla on heti trilogia mietittynä. Jos aloittaisin nyt, tekisin varmasti itsekin tarkemmat suunnitelmat tulevasta.

Pakkasen julkaistessa ensimmäisen kirjansa vuonna 1973 rämpi suomalaisen rikoskirjallisuuden suosio pohjamudissa.

– Dekkari oli äärimmäisen aliarvostettu. Sitä hädin tuskin pidettiin kirjallisuutena, Pakkanen muistelee.

Tänä päivänä tilanne on tyystin toinen. Voisi ajatella, että tiukentunut kilpailu kitistäisi kirjailijoiden välejä, mutta Pakkanen vakuuttaa tilanteen olevan juuri päinvastainen.

– Meillä on hyvä yhteishenki ja kannustamme toisiamme, hän sanoo.

Pakkanen kertoo seuraavansa mielenkiinnolla nuorten kirjailijoiden esiinmarssia.

– Esimerkiksi Kati Hiekkapelto ja Antti Tuomainen tekevät erittäin hienoa kansainvälistä uraa. Olen erittäin iloinen heidän puolestaan.

Pakkanen on ahkera kirjailija. Viimeisen 15 vuoden aikana hän on julkaissut yhtä monta kirjaa. Ensi vuonna hän aikoo kuitenkin pitää hyvin ansaitun tauon julkaisemisesta.

– Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö kirjoittaisi. Annan vain itselleni hieman enemmän aikaa ja latailen vähän akkuja, Pakkanen lupaa. – Itse asiassa seuraavan kirjan aihe ja nimikin ovat jo tiedossa. Vaikka en niitä tietenkään vielä tässä kerro, hän naurahtaa.

Outi Pakkanen

Outi Pakkanen on helsinkiläinen kirjailija. Hän asuu Lauttasaaressa.

Pakkanen on tunnettu etenkin Helsinkiin sijoittuvista jännitysromaaneista.

Pakkasen ensimmäinen romaani Murhan jälkeen mainoskatko (Weilin+Göös) julkaistiin 1973.

Viimeisin romaani Peili (Otava) ilmestyi tänä syksynä.

Dekkareiden lisäksi Pakkanen on kirjoittanut muistelmateokset Emmi Jurkasta ja Aino Acktésta.

Pakkanen on myös julkaissut keittokirjan Porosta parmesaaniin. Anna Laineen keittokirja (Otava), johon on koottu reseptejä Pakkasen teoksista.

Kaupunginhallitus myönsi Pakkaselle Kultaisen Helsinki-mitalin 2003.

Stadin Slangi ry. valitsi hänet vuoden 2010 Stadin Friiduksi.

Lähde: Wikipedia

Teksti ja kuva: Sami Iivonen