Mediamysteerin voitto Kartanonkosken koulun 4A-luokalle

Virus on kukistettu! 

Virus oli vallannut Vantaan kirjastot, joten kutsuimme apuun lähialueen 4-luokkalaisia. Onneksi kyse ei ole todellisesta ongelmasta, vaan mediataitoviikolla alkaneesta Mediamysteeri-pelistä. Kampanjan aikana pelaamaan pääsi yhteensä 37 luokkaa kahdeksassa vantaalaisessa kirjastossa. Voittajaluokaksi selviytyi Kartanonkosken koulun 4A-luokka. 

Voittajaluokka kutsuttiin Pointin kirjastoon palkintojenjakotilaisuuteen, jossa vieraana oli myös Vantaan sanomien toimittaja Marika Lumme. Lumme kertoi, millaista oikean toimittajan työ on ja vastaili oppilailta tulleisiin kiinnostaviin kysymyksiin. Tuli esimerkiksi ilmi, että parhaimmillaan vinkin saamisesta juttu on netissä luettavissa jopa puolessa tunnissa.  

Kartanonkosken koulun 4A-luokkalaiset kertoivat voittonsa salaisuudeksi, että pelaaminen oli hauskaa ja heillä on hyvät ryhmätyötaidot, joten tehtävien tekeminen oli helppoa.  

— Hauskinta pelissä oli, kun yhden piti mennä sokkona ja muut ryhmästä ohjailivat. Tai sitten, kun ei saanut puhua, oppilaat miettivät.  

Opettaja Alina Kettunen lisäsi myös, että luokka helposti innostuu uusista asioista, mistä oli hyötyä tässäkin pelissä. 

Mikä ihmeen Mediamysteeri? 

Vantaan kaupunginkirjasto kokeili uudenlaista, draamakasvatusta ja pelipedagogiikkaa hyödyntävää kirjastovierailumallia, joka innostaa lapsia toimimaan oma-aloitteisesti medialukutaitoa ja mielikuvitusta kehittävällä tavalla.  

Mediamysteeri-pelissä oppilaat pelastivat kirjaston viruksen kourista ratkaisemalla tehtäviä joukkueissa. Tehtävissä piti esimerkiksi videoida uutisjuttu, ottaa valokuvia tai etsiä tietoa Helmet-sivuilta, ja osa tehtävistä oli erilaisia sen mukaan, onko joukkue hakkeri, tietoturvaaja vai somettaja. Joukkueet keräsivät luokan yhteistä pistesaldoa, jolla he kilpailivat muita vantaalaisia luokkia vastaan Mediamysteeri-voittajan tittelistä. 

Mediamysteeri-peli kehitettiin lukuvuonna 2017-2018 yhteistyössä Aalto-yliopiston (Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma), Päivälehden museon ja Kartanokosken koulun opettaja Harri Huhtalan ja hänen luokkansa kanssa. Koululuokat pääsevätkin pelaamaan saman pelin museoversiota Päivälehden museossa . Pelissä hyödynnetään Seppo-pelialustaa.

Ensi lukuvuonna uusiksi! 

Keräsimme kampanjaan osallistuneilta oppilailta ja opettajilta palautetta, ja saamamme palautteen perusteella pelaamista kannattaa jatkaa. Siispä kutsumme 4. luokkalaiset myös ensi lukuvuonna taistelemaan virusta vastaan vantaalaisissa kirjastoissa!