Kirjasto taiteiden ystäville (2/5)

Taiteilijakirjakokoelma

Helsingissä ja Suomessakin ainutlaatuinen kokoelma on Rikhardinkadun kirjaston Taiteilijakirjakokoelma, joka perustettiin vuonna 2000. Taiteilijakirjat ovat taideteoksia, jotka saattavat myös vaikkapa ironisoida tai kyseenalaistaa vallitsevaa käsitystä kirjojen sisällöstä tai ulkoisesta muodosta.

Tällä hetkellä taiteilijakirjoja on yli 400, ja niistä rakennetaan vaihtuvia näyttelyitä. Kokoelman teoksia voi myös selata nettigalleria RikArtissa.

Informaatikko Emmi Martin kertoi tutustuneensa taiteilijakirjoihin ollessaan työmatkalla Islannissa. Islannissa on taiteilijakirjoilla pitkät perinteet Matkan yhteydessä Emmi oli selvittänyt, että taiteilijakirjat ovat Suomessa melko tuntematon käsite. Hän ryhtyi järjestämään niistä näyttelyitä kirjastossa ja sai vähitellen mahdollisuuden perustaa pysyvän kokoelman.  Alusta lähtien oli selvää, että kokoelmasta tehtäisiin myös verkkoversio.

Hyvin pieni taidegalleria 

Pienille taideteoksille aivan sopivankokoinen galleria on Rikhardinkadun kirjaston Hyllygalleria Hyvinpieni. Nimensä galleria sai kirjailija Mysi Lahtiselta ja itse hyllykkö on ylimääräiseksi jääneen kasetti- ja cd-levyhyllykön uusi tuleminen. Galleria on hyvin suosittu, ja siinä on nähty sekä tunnettujen taiteilijoiden että keräilijöiden näyttelyitä. Hyllygalleria Hyvinpienessä toteutuu Emmin ajatus siitä, että kaikkien luovuutta tulee vaalia ja kannustaa.


Osa 2/5