Kirjoja lapsille ilman tekstiä

Tekstittömillä lastenkirjoilla tarkoitetaan yleensä kuvakirjoja, joissa nimensä mukaisesti ei ole tekstiä, vaan tarina etenee pelkästään kuvien avulla. Aivan pikkulapsille näitä ei ole suunnattu vaan vähän vanhemmille lapsille, joilla on jo riittävästi sanavarastoa pystyäkseen itse kertomaan, mitä näkevät kuvissa tapahtuvan. Pienten lasten pahvisivuiset ensikirjat eivät ole varsinaisia tekstittömiä kirjoja, sillä niissä harvoin on mitään etenevää tarinaa. Ensikirjat sisältävät sivuillaan erillisiä toisiinsa löyhästi kiinnittyviä irrallisia kuvia. 

Tekstittömien lastenkirjojen, joista toisinaan käytetään myös nimitystä sanattomat tai hiljaiset kirjat, ajatuksena on, että lapsi itse sanoittaa niissä pelkin kuvin esitetyn tarinan. Aikuinen voi olla lapsen mukana kuuntelijan roolissa ja tarvittaessa hienovaraisesti kysymyksillään johdatella kertomuksen etenemistä, mutta lapsi on tarinan kertoja. Monesta lapsesta onkin kiehtovaa myös tämä perinteisten kertojan ja kuuntelijan roolien vaihtuminen.  

Tekstittömät kirjat 3

Tekstittömät lastenkirjat eivät ole millään muotoa “kertakäyttöisiä”, kun samakin lapsi voi eri kerroilla löytää kuvista aivan erilaisen tarinan. Tämä jos mikä ruokkii mielikuvitusta. Ja luonnollisesti jokainen lapsi näkee kertomuksen omalla tavallaan. Näin yhdet ja samat kuvat kertovatkin lukemattomia eri tarinoita. Tekstittömät kirjat ovat myös kielettömiä ja sopivat siten aivan kaikille perheille äidinkielestä riippumatta. Tekstitöntä kirjaa voi lukea hyvin myös esimerkiksi päiväkotiryhmässä, jossa lapset puhuvat keskenään eri kieliä. Eivätkä nämä kirjat vaadi lukutaitoa vaan ainoastaan mielikuvitusta. Tekstittömät kirjat voivatkin olla kirjoihin tottumattomille, niin lapsille kuin aikuisillekin, ensikosketus kirjojen kiehtovaan maailmaan. Lapsi voi myös lukea tekstitöntä kirjaa helposti itsekseen. Tekstittömissä kirjoissa kuvitus korostuu ja niissä myös aikuiset pääsevät nauttimaan hienoista kuvista ja rauhoittumaan uniikin tarinan äärelle.  

Helmet-kirjastojen tekstittömät lastenkirjat löytyvät täältä. Samasta paikasta niitä pystyy myös helposti varaamaan omaan kirjastoonsa. 

Annetaan mielikuvituksen lentää ja luetaan kuvia! 

Tekstittömät kirjat 4

Teksti: Sanna Kostiainen 

Kuvat: Tuuli Rauvala 

Vantaan kaupunginkirjasto