Uusi tulostusjärjestelmä käyttöön Vantaan kirjastoissa Järjestelmää on kehitetty asiakkaiden ja henkilökunnan toiveiden perusteella.
Vapaaehtoiseksi kirjastoon Helmet-kirjastoissa voit osallistua vapaaehtoisena monenlaisen toiminnan järjestämiseen.
Myllypuron täysin uudistettu kirjasto on avattu Myllypuron ostarilla sijaitseva kirjasto on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Aiemmin pienessä kulmatilassa sijainnut kirjasto on laajennettu viereiseen asukastilaan. Koko kirjasto on remontoitu ja tilaa on nyt yhteensä 450 neliötä, mikä on kolme kertaa enemmän kuin aiemmin.
Osa Vantaan kirjastoista avoinna sunnuntaisin 1.10. alkaen Myyrmäen, Tikkurilan ja Koivukylän kirjastot ovat 1.10. alkaen avoinna myös sunnuntaisin. Sunnuntaisin kirjastoissa ei ole asiakaspalvelua. Voit lainata, palauttaa sekä käyttää kirjaston laitteita omatoimisesti.
Joustoasiakkaana kirjastossa voi asioida myös, kun kirjastoon ei pääse Tutustu joustoasiakkuuteen ja lue, millä tavalla se on helpottanut asiakkaidemme Mira ja Henrik Preisfreundin elämää.
Venäjänkielisen kirjaston kulttuurimaraton 2022 Suomen Venäjänkielinen kirjasto järjestää 14.11.-27.11.2022 jo perinteiseksi muodostuneen Kulttuurimaratonin, joka on maksuttomien venäjänkielisten tapahtumien sarja aikuisille ja lapsille. Suurin osa tapahtumista järjestetään Helmet-kirjastoissa mutta osaa tapahtumista on mahdollista seurata myös verkossa.
Elämysauto Välkky juhli 50-vuotiasta Espoota tien päällä Espoolaisten ikioma elämysauto Välkky oli ahkerasti tien päällä Espoo juhlii -viikolla ja sen jälkeenkin!
Sirulliset Helmet-kirjastokortit käyttöön Espoossa, Helsingissä ja Kauniaisissa Nykyiset käytössä olevat kirjastokortit toimivat jatkossakin.
Monikielinen kirjasto palkitaan työstä lukutaidon edistämiseksi Helsingin Pasilassa sijaitseva Monikielinen kirjasto saa Aapiskukko-palkinnon tunnustuksena lukutaitoa edistävästä työstä. Palkinnon myöntää FinRA eli Finnish Reading Association kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8. syyskuuta, ja se jaetaan perjantaina 9. syyskuuta Pasilan kirjastossa.
Viherlaakson kirjasto muuttaa 14.-21.9. Viherlaakson kirjasto muuttaa syyskuussa uusiin tiloihin osoitteeseen Kavallinmäki 15. Muuton takia Viherlaakson kirjasto on kokonaan suljettuna 14.-21.9.2022.
Helmet-kirjaston ukrainankielinen kokoelma kasvaa nopeasti Helmet-kirjastoihin on tilattu kevään 2022 aikana yhteensä yli tuhat ukrainankielistä teosta.
Kirjasto soikoon! Roll FM:n -radiokanavalla Helsingin kaupunginkirjaston Kirjasto soikoon! -lähetykset Roll FM -kanavalla.