Toivoa kirjallisuudesta: Dorit Salutskijn kirjasuositus
Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.
- Dorit Salutskij, valokuvaaja
- Tuotanto: Töitä eri medioihin. Kuvat Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen kirjaan Isän tyttö, tytön isä. Paikka auringossa -blogi.
- Ajankohtaista: Näyttelykuvia Suomenlinnan infossa. Suunnitelmissa tehdä Suomenlinnassa sijaitsevasta työhuoneesta galleriamainen paikka kuville.
- Suhteeni kirjastoon: ”Minun ja kirjaston välinen suhde on lämmin, olen käynyt eri kirjastoissa tasaisen epätasaisesti. Suomenlinnassa olen asunut 5,5 vuotta ja olen käynyt omassa kirjastossamme aktiivisesti vuoden tai kaksi. Sekä minä että lapset käymme kirjastossa. Lapset käyvät kirjastossa tekemässä läksyjä koulun jälkeen, se on heille myös tapaamispaikka. Kirjastossa on järjestetty myös valokuvanäyttelyni.”
”Ehjäksi on koostettu Heli Thorénin omista päiväkirjamerkinnöistä ja 50 eronneen haastatteluista. Lisäksi Helin ystävä antaa kirjassa viisaita ulkopuolisen neuvoja. Aikaisemmin olisin valinnut jonkin ihan toisen kirjan, mutta tämä teos tuli minulle ajankohtaiseksi, kun erosin itse vuosi sitten. Luin Ehjäksi-kirjan kertaalleen aika nopeasti sen jälkeen, kun teimme eropäätöksen. Ensimmäinen asia, minkä silloin halusin tehdä, oli lukea muiden saman kokeneiden tarinoita. Kun olin pahimmassa vaiheessa, eteeni kannettiin erilaisia eroteoksia. En edes lukenut niitä, koska ne olivat tietokirjoja, joissa kerrottiin, miten erosta selviää. En jaksanut opiskella, mitä kuuluu tehdä, vaan halusin samastua toisen tarinaan. Sain älyttömän paljon lohtua ja toivoa muiden tarinoista. Heli on tutun tuttuni, ja hän on kohdannut täysin saman kuin minä kahden lapsen äitinä ja yli kymmenen vuoden suhteen jälkeen. Kun luin kirjan ensimmäisen kerran, minulle jäi sellainen olo, että tässä ei ollut onnellinen loppu, mitä sitten tapahtui? Ei tullut uutta miestä, eikä tullut vastauksia siihen, miten nyt loppuelämä eletään. Mutta kun luin sen hiljattain uudelleen, olin liikuttunut, miten kaunis loppu siinä oli. Näin sen kuuluukin mennä. Samastun kirjaan nyt ihan eri tavalla kuin ensimmäisellä lukukerralla. Kirjasta sain uskoa ja toivoa, että kaikki järjestyy – sitä päähenkilö hokee itselleen.
Minulla ollut alusta asti voimakas tarve tehdä ero hyvin, ja sama viesti on kirjassa. Vaikka ero on raskas asia, molemmat osapuolet pystyvät vaikuttamaan siihen, miten siitä selviää. Minulle hyvä ero on se, missä lapset kärsivät vähiten meidän valinnoistamme. Itsehän siinä kärsii joka tapauksessa, vaikka ero olisi kuinka hyvä. On valtavasti hyötyä, jos saa erossa ulkopuolista ammattiapua. Itse en olisi selvinnyt ilman sitä, mutta se on vain oma kokemukseni. Lähimmät ystäväni olivat todella suurena apuna, niin myös valokuvaaminen, joka on intohimo ja työ samaan aikaan. Kun otin Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen Isän tyttö, tytön isä -kirjaan kuvituskuvat, olin keskellä huonoimpia hetkiäni, mutta en jäänyt sängynpohjalle vaan lähdin kuvaamaan. Myös se kirja ja ottamani kuvat tuovat minulle toivoa ja muistuttavat, että olen selvinnyt tästäkin. Työ, ystävät, samastumispinta ja lapset veivät minua eteenpäin.
Olin alussa valmis tekemään ihan millaisia kompromisseja vain, että olisin saanut pidettyä perheen kasassa. Minulle oli ensisijaista pitää perhe kasassa, vaikka parisuhde olisi ollut mitä vain. Nyt ymmärrän, ettei siinä olisi ollut mitään järkeä. Eroa tehtiin pitkään, niin kuin tässä kirjassakin. Kirjan päähenkilö jäi kiinni mieheensä eikä päässyt hänestä kunnolla eroon, souti ja huopasi ja monesti ikävöi takaisin. Meillä päätös oli niin selkeä, ettei siinä ollut mitään miettimistä, palatako yhteen vai ei. Asuimme pitkään eropäätöksen jälkeen yhdessä ja nukuimme samassa sängyssä, mutta meillä ei ollut enää parisuhdetta. Yhtään ainoaa suukkoa ei vaihdettu sen jälkeen, kun päätös oli tehty. Helin tarinassa heillä oli asunto, jossa lapset asuivat ja vanhemmat vuorottelivat siellä ja yksiössä, ja minusta se kuulosti hirveältä. Kummallakaan ei ollut omaa kotia vaan he jakoivat lasten kodin ja myös yksiön, jossa asuivat vuorotellen silloin kun toinen oli lasten kanssa. En pystyisi ikinä jakamaan eron jälkeen samoja jääkaappeja, suihkuja, ja vessoja, tarvitsen oman tilan. Kirjassa kerrotaan, kuinka toinen näkee kotona kaksi pitsalaatikkoa ja kahdet ruokailuvälineet ja tietää, että siellä on ollut joku muu. Miksi kiduttaa itseään niin että näkee seuraavan elämän tulon?
Kertoja ei ollut päässyt vihasta irti. Se oli laimentunut mutta se oli edelleen siellä. Päähenkilö soittelee eksälleen ja rehellisesti kertoo ikävästään ja mustasukkaisuudestaan, vakoilee puhelinta. Ehkä hänellä vihan tunteet syntyivät siitä, että hän joutuu uudestaan ja uudestaan tilanteeseen, jossa joutuu luopumaan. Minun piti harjoitella vihaisena olemista. Emme eronneet riidoissa, ja siksi oli paljon työstämistä, että sain mistään vihaa irti. Voin kokea vihaa jostain ihan muusta, mutta tähän eroprosessiin se ei minulle kuulunut, vaikka se olisi puhdistanut ilmaa. Kirjassa Heli tajusi, että oli kaivannut koko ajan suhteelta jotain, mitä se ei koskaan ollut. Helpotti hirveästi ymmärtää, ettei hän ikävöinyt itse suhdetta vaan omia unelmiaan suhteesta. Minullekin ero oli aluksi hirveä epäonnistuminen, enkä uskaltanut puhua siitä. Sitten kun siitä uskaltaa puhua, niin tuntuu, että pitää selvitä paljon nopeammin. Kuukauden kuluttua pitäisi olla jo valmis seuraavaan elämään ja uuteen suhteeseen. Kuluneen vuoden aikana olen huomannut, että vuosi on lyhyt aika ja ero on loppuelämän prosessi. Ei tarvitse olla niin kuin yhteistä elämää ei olisi koskaan ollut.
Olen ruvennut tekemään paljon asioita, joihin minulla ei ole aikaisemmin jostain syystä ollut voimia, ja olen löytänyt itsestäni paljon uusia puolia. Olen ruvennut lukemaan enemmän ja olen kiinnostunut etenkin tositarinoista, joissa ihmiset ovat kokeneet menetyksiä. Olen tavannut ystäviäni ja juhlinutkin, mutta on ollut ihanaa löytää se rauha, ettei ole pakko löytää uutta suhdetta vaan yksinkin on tosi kivaa. Edelleen tulee hetkittäin niitä tunteita, kun lapset lähtevät pois, että pitäisi keksiä oheistoimintaa, että pääsee pois yksinäisyydestä. Oivalluksia tulee jatkuvasti. On vapauttavaa, kun löytää itsestään voiman pärjätä ja huomaa, että lasten kanssa on hyvä kolmestaan. Nyt olen avoin tulevalle.”
Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa.
Lue lisää
Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.
Teksti: Iina Soininen
Kuva: Dorit Salutskij