Onnistuu se ilman kitaraakin
Kitara kuuluu popmusiikkiin niin tiukasti, että kun törmää levyyn, josta se puuttuu kokonaan, uteliaisuus herää väkisinkin.
On tosin myönnettävä, että Tom Odellin debyyttialbumi Long Way Down (2013) lipsahti minulta kokonaan ohi ilmestyessään, mutta sain uuden mahdollisuuden, kun sattumalta kuulin albumilta hymnimäisen kappaleen Heal. En saanut laulun sanoista mitään selvää (luulin ensin kuuntelevani ruotsinkielistä tekstiä, kun Odell lausuu kertosäkeen ”And heal, heal, heal, heal” suunnilleen kuten ”hiiopp!”), mutta musiikki oli mielenkiintoista ja kuuntelin lisää.
Tom Odell on vuonna 1990 syntynyt englantilainen muusikko ja laulaja-lauluntekijä, jonka oma soitin on epätyypillisesti piano. Vuonna 2012 Odell julkaisi verkossa ja vinyylilevynä neljän laulun kokonaisuuden Songs from Another Love, joka sai niin myönteisen vastaanoton, että kolme lauluista päätyi myös ensimmäiselle albumille. Tuo Long Way Down oli sitten myös listamenestys, joka myi platinaa (yli 300.000 kappaletta) ja oli listaykkönen Isossa-Britanniassa, Skotlannissa ja Hollannissa sekä kakkosena Sveitsissä.
Toista täyspitkää albumiaan Odell teki kolme vuotta, Wrong Crowd ilmestyi kesäkuussa 2016. Levy nousi saman tien Ison-Britannian listakakkoseksi (bongattu 18.5.2016), vaikka levyltä irrotettu single Magnetised ei ole ollut erityinen hitti. Odellin melankolinen, jopa synkänsävyinen tyyli on kulkenut uudella levyllä kohti popin ja rockin valtaväylää, mitä en itse pidä myönteisenä asiana. Ei levy missään tapauksessa ole huono tai epäonnistunut, mutta siitä puuttuu se pianon säestämän trubaduurin erikoinen tunnelma, jonka takia Long Way Downia jaksaa kuunnella useammankin kerran.
Odell perusteli uudemman levynsä muuttunutta saundimaailmaa näin: ” I wanted the songs to sound big and dramatic; big strings and melodies emphasizing the songs further – rich in musicality and holding nothing back. The album follows a narrative of a man held at ransom by his childhood, yearning for it, yearning for nature - a desire for innocence in this perverse world in which he now lives. It’s a fictional story but the emotions and feelings are obviously ones I have felt – though the stories are elaborated and exaggerated. I wanted to create a world with a heightened sense of reality.” Laulujakin on ollut tekemässä Odellin apuna brittiläisiä ja yhdysvaltalaisia muusikoita.
Odellin musiikissa voi kuulla vaikutteita monelta tunnetulta artistilta. Odell on itse maininnut mm. David Bowien, Jeff Buckleyn, Bob Dylanin, Leonard Cohenin, Tom Waitsin ja Bruce Springsteenin. Näitäkin selvemmin Odell kuuluu vanhemman polven Elton Johnin (s. 1947), Billy Joelin (s. 1949) ja Randy Newmanin (s. 1943) kaltaisten laulavien pianistien ja lauluntekijöiden joukkoon. Hänen musiikkinsa on varsinkin ensimmäisellä albumilla melko sisäänpäin kääntynyttä ja siitä puuttuvat jokseenkin kokonaan Elton Johnin tyyppiset show-ulottuvuudet.
Odellin musiikki tukee aina tekstiä. Artisti tekee tekstinsä itse ja on kertonut niiden olevan – varsinkin onnistuessaan – hyvin omaelämäkerrallisia. Tähän puoleen voi halutessa syventyä vähän enemmänkin, sillä Spotify on julkaissut kokonaisuuden, jolla Odell kommentoi kymmentä albumin Long Way Down laulua – ei tosin tuota Heal-kappaletta. Ei välttämättä mikään huono idea ja on esimerkki verkkojakelun mahdollistamista uusista kuvioista.
Odell ei tee tanssimusiikkia, vaikka uudella levyllä voi kuulla rumpujakin. Tarttuvia pop-melodioita hänen sävellyksensä silti ovat tulvillaan, eikä hänen albumiensa kohdalla tarvitse narista yhdestä hitistä ja tusinasta täytekappaleesta – useimmille on oikein hyvä paikka kokonaisuudessa. En tarkoita, että itsekään pitäisin kaikista Odellin sävellyksistä yhtä paljon, mutta ainakin näin harvalla julkaisutahdilla on yleislaatu pysynyt hyvällä tasolla.
On mahdollista, että Tom Odell on syntynyt hiukan liian myöhään. Hänen musiikkinsa ei ole oikein millään mittatikulla modernia tavaraa, vaan kuulostaa jollain lailla valmiiksi ”vanhalta”. Minun sanomanani se ei ole ollenkaan moite, mutta saattaa vaikuttaa pinnalliseen arvostukseen (vaikka toisaalta eipä Odellilla ole albumien listamenestyksessä mitään hävettävää, listaykköseksi ei Isossa-Britanniassa noin vain kiivetä). Kuuntelen kyllä itse mieluummin tuota debyyttiä kuin uutuutta, mutta sehän on vain makuasia. Kannattaa tutustua molempiin omin korvin.
Teksti: Heikki Poroila
Tom Odell Wikipediassa
https://en.wikipedia.org/wiki/Tom_Odell
Tom Odellin levyt Helmet-kokoelmassa
Long Way Down (2013) http://luettelo.helmet.fi/record=b2121184~S9*fin
Wrong Crowd (2016) http://luettelo.helmet.fi/record=b2254171~S9*fin
Spotify tarjoaa myös joitakin live-taltiointeja (mm. Spotify Sessions 2013) ja edellä mainitun EP:n Songs from Another Love.
Odellin laulu Long way down soi elokuvan The Fault in our Stars (Tähtiin kirjoitettu virhe) soundtrackissa vuodelta 2014.
*****************
Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista.
Sarjan aiemmat osat:
Jazz from Zappa
: Geoff Wills: Zappa and jazz : did it really smell funny, Frank (21.7.2016)
Esiin pianon takaa
: Timo Alakotila & piano (14.7.2016)
Äänitepiratismi : liian lyhyt oppimäärä
: Stephen Witt: How music got free (7.7.2016)
Pelkistettyä musiikkitodellisuutta
: Henrik Schwarz & Tokyo Secret Orchestra: Instruments (1.7.2016)
Ennen kuulematonta Melartinia
: Traumgesicht, Marjatta, Sininen helmi (6.6.2016)
Blackmore's Night
: Ritchie Blackmoren uusimmat seikkailut (28.4.2016)
Tryffelihymnin perässä
: The Peärls Before Swïne Experience: Swïne Live! (23.3.2016)
Uutta ikivanhaa Zappaa
: Frank Zappa: 200 Motels The Suites (19.2.2016)
Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius!
: Päiväkirja 1909-1944 (4.2.2016)
Kaustinen meets Pekka Pohjola
: Juha Kujanpään Kivenpyörittäjä ja Kultasiipi (25.1.2016)